Vantaan kirkonkylän silta

Siellä se on, mielisiltani pääkaupunkiseudulla. Tuusulan tien kupeeseen kätkeytyvä kivinen holvisilta  Helsingin ja Vantaan rajalla. Kartta tuntee sillan Siltamäen kivisilltana. Lisäksi puhutaan ainakin Vantaan kirkonkylän sillasta, Brobackan sillasta, Keravanjoen sillasta ja Brobackan kivisillasta.  Paikalliset puhuvat  ilmeisesti myös pelkästä kivisillasta. Silta on ollut niin keskeinen, että se on antanut nimen viereiselle kaupunginosalle Siltamäki / Brobacka. Käyn sillalla aina, kun pyöräilen Tikkurilaan päin. Viimeksi sillan alla oli kovin vähän vettä, mutta muistan joskus meloneeni sen ali.

Tämän sillan ylittävä Keravanjoki on erottaa  Vantaan ja Helsingin toisistaan,  mutta Helsinki hallinnoi siltaa. Sillan ympäristö herättää ristiriitaisia ajatuksia. Sen lähellä on Tuusulan tien ja Kehä III väylät sekä Tammiston  alueen Bauhaus ja muut arkiset jättimarketit. Silti sen ympäristö kertoo myös maailmasta, joka oli olemassa jo silloin, kun Vantaa oli vielä maalaiskunta ja Helsinki pieni. Sillan ylittäjä voi jatkaa Kirkonkylänpolkua Vantaan Pyhän Laurin kirkolle. Eikä sillalta ei ole pitkä Keravanjoen ja Vantaa joen  risteykseen ja sieltä  Helsinkiin Tuomarinkylän kartanoon tai Haltialan pelloille. Historia on läsnä.

Silta syyskuussa
2017

Silta liittyi  aikoinaan Helsingistä Hämeenlinnaan johtavaan tiehen. Se  on ilmeisesti rakennettu 1890, vaikka joissain lähteissä puhutaan myös vuodesta 1870. Siihen aikaan joen molemmat rannat kuuluivat Helsingin maalaiskuntaan. Keravajoesta tuli rajajoki vasta 1946, kun suuri alueliitos liitti suuren alan aiemmin Helsingin maalaiskuntaan kuuluneesta maasta Helsinkiin.

Ennen kivisillan rakentamista samalla paikalla on ollut useampiakin puusiltoja. Yksi varhaisista silloista poltettiin Hattujen sodan aikaan 1742, kun venäläiset ja ruotsalaiset taistelivat myös nykyisen Vantaan ja Helsingin alueella. Sodan jälkeen puusilta rakennettiin uudelleen ainakin kertaalleen ja 1700-luvulta vuoteen 1862 sen vieressä kohoavalla mäellä toimi Brobackan kestikievari. Paikka oli liikenteellisesti niin keskeinen, että kievarinpito oli järkevää.  Rautatien saapuminen siirsi  kestikievarin Tikkurilaan, lähemmäksi asemaa. Entiseseen kievaritaloon muutti nahkurinverstas, josta vähitellen kehittyi Helsingin turkisteollisuus Oy. Yritys rakensi sillan naapuriin komean tiilisen tehtaan vuonna 1919. Tehdasrakennus on edelleenkin paikoillaan, vaikka siinä nykyisin myydäänkin seinä- ja lattialaattoja.

Kivisiltaa on historiansa aikana korjattu. Ensimmäisen kerran jo 1900-luvun alussa. Vuonna 1933 sitä korjattiin hätäaputöinä. Ne korjaustyöt liittyivät ilmeisesti Tuusulantien rakentamiseen.  Sen, jota me nyt kutsumme Vanhaksi Tuusulantieksi. Silloin rakennettiin Mäkelänkadun päästä Helsingin pitäjän kirkolle asti yhtenäinen tie, joka kulki kokonaan Keravajoen länsipuolella eikä siis kulkenut enää  kivisiltaa pitkin. Siltaa pitkin ajettiin kuitenkin vuoteen 1990 asti.  Silloin huonokuntoinen silta muutettiin kevyen liikenteen väyläksii. 1990-luvulla Siltamäessä syntyi liike, joka vaati silloin huonokuntoisen sillan korjaamista. Korjaustyöt toteutuivatkin vuosina 2000 ja 2001. Ne toteutti sen nykyinen omistaja, Helsingin kaupunki.

Tietöitä sillalla 1933. Kuvaaja Pietinen.
Museoviraston kuvakokoelma /
Finna

Sillalla on tiettävästi tapahtunut ainakin yksi henkirikos. Vuoden 1910 lokakuun lopussa sillan läheltä löydettiin löydettiin ensin veripisaroita ja pienen tutkinnan jälkeen joesta löytyi tuntemattoman nuorehkon miehen ruumis. Haavat antoivat ymmärtää, että miestä oli suomalaiseen tapaan lyöty kirveellä.  Rikos oli ilmeisesti tapahtunut pimeän aikaan sillalla. Saatiin selville, että mies oli Saarijärveltä tai Viitasaarelta kotoisin ja että hän oli kaupitellut paikkakunnalla hopeakelloa.  Murhaaja löydettiin varsin nopeasti.  Rikoksesta epäiltiin entistä vankilakundia, joka oleskeli rikoksen aikaan Malmilla,  Hänen vaimonsa oli siellä kalatehtaalla töissä.  Murhaaja ja murhattu olivat  ilmeisesti kulkeneet yhdessä Malmilta sillalle pimeässä lokakuun illassa ja puhetta oli ilmeisesti ollut ainakin siitä hopeakellosta. Surmatyönjälkeen mies ryntäsi Malmin asemalle. Siellä hänen hermostunut käyttäytymisensä herätti asemamiehen huomion ja tämä kutsui paikallispoliisin paikalle. Poliisi  haastatteli miestä ja teki jopa ruumiintarkastuksen. Tarkastuksen yhteydessä poliisi pani merkille paitsi oleskelukortin, myös hopeakellon. Kun rikos tuli ilmi, poliisilla oli jo tiedot miehestä valmiina. Erityisen surullista oli, että mies yritti seuraavana lahjoittaa rahaa myös vaimoparalleen, mutta ei onnistunut avaamaan kukkaroa. Mies onnistuo kotiseudulleen pakenemaan Viipuriin, josta poliisit hänet tavoittivat. Surullinen tarina, joka kauheudessaankin kuulostaa jotenkin surkuhupaisalta.



Lähteitä:

http://www.helsinki.fi/kansalaismuisti/matapupu/suutari/sillat/sikevytl.htm

http://helsingaa.blogspot.fi/2016/03/kaksi-kuva-arvoitusta-vantaanjoelta-osa.html

Rikoskertomus perustuu kokonaan lehtileikkeisiin. Oikeuden päätöstä en ole nähnyt.